sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Best Hair Salon in Helsinki?

Lumista viikonloppua, 
Vuosi lähenee loppuaan ja päivät tuntuvat täyttyvän jouluvalmisteluista. Itse rakastan joulupakettien tekemistä ja koristelua. 
Blogilla on jo lähes 30 lukijaa ja noin 100 katselua päivässä, Mahtavaa!

Sitten asiaan, lupasin tehdä jutun Helsingin kiinnostavimmasta uudesta parturi-kampaamosta, herrat ja rouvat MAGNETIC! 

Kävin ensimmäisen kerran uudessa liikkeessä Magneticissa Tiina Sarjan palveltavana  noin kuukausi sitten, joka suostui ilokseni siihen, että teen lyhyen jutun liikkeestä blogiini. 




Magnetic on jo hyvin lyhyessä ajassa saanut erinomaista palautetta eikä syystä, kerrankin saa ammattitaitoista palvelua sekä osaavan henkilöstön mielipiteen ja näkemyksen kohtuuhintaan.





Ohessa yksi kuvaava mielipide ja arvostelu aiheesta. 




Naisten hiustenleikkuu puoli. 

Kuten arvostelussa mainittiinkin Tiina on ehdottomasti Helsingin kovin miesten parturi. meidän miesväki käy aina samassa mestassa ja tulee aina super hyvännäköisenä takaisin kotiin. 
Tiina osaa tehdä myös perinteiset parranmuotoilut jne. Kannattaa kysellä jos mies ei tiedä mihin tukkansa kanssa menisi tai mitä sille tekisi. 



Vastaanotto ja tuotetiski.



Myyntituotteita.


Hiustenpesu- ja värjäysalue. 




Itselleni luotettavan kampaamon löytäminen on aina kymmenien hampaiden kiristysten veroinen puuha, joten olen iloinen voidessani erittäin lämpimästi suositella muille hyvää paikkaa. Itse en edes harkitse meneväni muualle enää. 
Samasta mestasta löytyy myös kosmetologi ja hieronta/tms. hyvinvointipalveluita. 
Itselläni on lahjakortti kuumakivihierontaan jota en ole vielä ehtinyt käyttää, eli voin sitten raportoida kuinka ihanaa se oli. 

Mennessäni halusin jotakin uutta, edes vähän. Hiusten värjäys on aina stressin aihe minulle, koska mikään väri ei jää kunnolla kiinni hiuksiini ja lisäksi oma värini on niin vaalea, että jos eksyy kovin kauas siitä joutuu värjäämään noin viikon välein. En halunnut hirveästi lyhentää tukkaa koska olen nyt kasvattanut sitä n. 2 vuotta (oli ennen todella lyhyt polkkatukka ja otsahiukset). 



Tässä lähtökohta. Oma väri ja leikkauksesta varmaan ainakin puoli vuotta. 


Tiinan kanssa päädyimme siihen, että leikataan rikkinäisemmäksi ja "boheemimmaksi" niin saan helpommin kiharrettua ja muotoiltua kuin aiempaa lättänää ja tasaiseksi kasvanutta tukkaa. Halusin myös vaihtaa jakauksen paikkaa ja päädyimme tällä hetkellä vahvasti muodissa olevaan keskijakaukseen. Saa nähdä pysynkö siinä.


 Sitten lempi-ilon aiheeni, teimme minulle liukuvärjäykseni tummemman tyven, jota on kehunut vastaantulijatkin kadulla. 
Ongelmana liukuvärjäyksessä itselleni oli, että en halua näyttää 15-vuotiaalta. Eli siis ei liian "rajua" versiota kiitos. Olin kuitenkin täysin suotta huolissani, sillä lopputulos oli UPEA! 
Hiusten väri vaihtui täysin saumattomasti kauniista hieman tuhkanvaaleanruskeasta täysin vaaleaksi. 


Tässä kuvia lopputuloksesta










Sitten vielä kuvaus hiuksiini käytetyistä tuotteista. 
Tuotekuvaukset alan ammattilaiselta. Tuotteet on valittu mahd. soveltuvaksi suomalaiseen tyypilliseen hiuslaatuun (liukas ja aika ohut/ lättänä). 


Kerastasen Cristalliste shampoo ja hoito on tarkotettu pitkälle tukalle, hyvin pesevä mutta hellävarainen ja hoitoaine on kevyt mutta selvittävä ja kummastakin tulee loistava kiilto mutta jättää pitkän tukan silti pehmeäksi ja hulmuavaksi eikä latista.


Samaan sarjaan kuuluu Cristalliste Lumiere Liquid jota laitetaan ennen föönausta, se on ultrakevyt kiiltoseerumi joka on myös sopiva pitkälle ja suomalaiselle ohuelle tukalle jättäen hiuksen taasen kevyen hulmuavaksi ja kiiltäväksi


Redkenin kuivashampoo joka testien mukaan jättää vähiten valkoista puuteria hiukseen näkymään ja sopii siis hyvin bruneteillekin ja ei jää tahmaisen tuntuiseksi hiustyveen niinkuin jotkin muut hieman edullisemmat kuivashampoot. 
Erittäin freesi lopputulos. jos taas haluaa kampaukselle pohjatukea enemmän niin kannattaa käyttää Redkenin hiuspuuteria Powder Grip joka ei myöskään tahmaa päätä mutta antaa voimakkaan pohjatuen.

Ja sitten hiustuotteiden ehdoton ALL STARS LIIGA TOP- 3 


SHAMPOOT VOITTAJA

Pureologyn tuuheuttavat shampoo ja hoito jotka on siis sulfaatittomia 100% vegaanisia ja pyritty käyttään suurimmaksi osaksi orgaanisia ainesosia, hinta vähän luksuksempi mutta niin on tuotekin, hiukset jää älyttömän pehmeiksi ja ylellisen tuntoiseksi jo yhden kerran jälkeen. Pureologyn joka tuotteessa on myös markkinoiden paras värinsuoja. 




HOITOAINEET VOITTAJA 

Kerastasen öljy ElixirKultime ihmeellinen monitoimi hoitotuote jokaiselle hiuslaadulle, voi käyttää ölyhoitona pituuksiin sekä päänahkaan (esim kuiva hilseilevä päänahka) ennen shampoopesua tai jos tukka takkuuntuu sahmpoopesussa niin painallus pari kosteaan tukkaan latvaan ennen pesua pitää takut kurissa ja huolen ettei ylipese herkkää latvaa kun pesutarve pääsääntoisesti hiustyvessä. 
Toimii myös loistavasti jätettävänä hoitoaineena pyyhekuivaan tukkaan (todella kevyt eikä latista tukkaa) , tuo kiiltoa, selvittävyyttä ja kosteutta ja säännöllinen käyttö pitää hiukset paremmassa kuunnossa. tuote erittäin riittoisa, käytä vain 1-2 pumpausta kerralla. 
Öljyä voi kotivärjäilijät sekoittaa myös värinsekaan (ei välttämättä vaalennusaineeseen) tuo kiiltoa ja hoitoa, voi sekoittaa myös hoitoaineeseen tuomaan extrahoitavuutta samoin muotovaahtoon. 

Must jokaisen naisen hiushoitotuote. 33 e




HIUSLAKKA/ KIINNIKKEET VOITTAJA

Redkenin tupeerauslakka Quick Tease jossa spraykin tulee horisontaalisesti ja tarkoitettu suihkutettavaksi tyveen tuoden välitöntä kohotusta ja voi myös käyttää tupeerauksen pohjalle helpottamaan. 
Käy myös peruslakkana vallan mainiosti tuuheuttavan ominaisuutensa ja keskivahvan pitkonsa vuoksi. henkilökohtanen lempparilakka ehdottomasti!





Tuotekuvaukset: Tiina Sarja 2012, Magnetic Hairstudio 




Kiitos Tiina ja koko Magneticin väki!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti